K-9 drafti on tulossa ja moni on jo hieronut käsiään tai repinyt hiuksiaan epätoivon vimmalla. Jospa kootaan vähän ennakkotunnelmia, varaussuunnitelmia ja jälkianalyysia saman otsakkeen alle, niin tiedetään miltä SM-Koriksen kauden 9 draftluokka näyttää. Valitettavasti muutama lupaavimmista junnuista taitaa häippästä tasoa alemmas, vaikka omistaja pitäisikin heistä kiinni.
Omalta osalta varaustilaisuus näyttää taas aika heikolta. Varausnumero on mitä on ja kaikki kyvykkäimmät tarjokkaat menevät suurella todennäköisyydellä viimeistään vuoroa kahta ennen omaa huutoa.
Yksi aika lupaava sentteri on listalla, samoin PG. Iso laita on aika hyvä, mutta jo 19-vuotias. Kelvannee sekin, jos vaan on vapaana oman vuoron tullessa. Taidan laittaa 19-vuotiaan neljän joukkoon tai ainakin viiden joukkoon. Yleensä pistän kolmen tähden junnut suoraan listan häntäpäähän ja haen mieluummin jokerikortteja, mutta nyt on ainakin yksi varsin lupaava kolmen tähden pieni laita listalla. Taitaa päästä ainakin top 15 -listalle.
18-vuotiaita ja 19-vuotiaita on omalla listalla tasan yhtä monta. Viiden tähden potentiaalia ei ole kellään, pääpaino on 2-3 pallon kohdalla. Kirjaimien perässä on enemmän miinusta kuin plussaa.
Ennakko-odotuksissa on yksi treenikelpoinen pelaaja tai kohtuullisesti myyntiin kelpaava pelaaja. Voi käydä niinkin, että saan kaksi jokerikorttia, joten jos toinen niistä olisi kohtuullinen pelimies, niin se olisi ihan mukava juttu. Toisaalta, käteen voi jäädä suoraan joku noista listan loppupään rassukoista. Kun ei vaan jäisi kahta.
Last edited by GM-WallyOop at 8/28/2009 3:51:59 AM