Hellurei kaikille sarjan joukkueille. Oulu 76ers saapui sarjaan kakkosesta pieleen menneen kauden jälkeen. Toivottavasti kuitenkin vain lyhyelle visiitille. Viime kaudella keskittyminen oli liikaa cupissa, jossa päästiin historiallisesti puolivälieriin asti, mutta samalla sarjan puolella kärsittiin muutama tappio liikaa...
Pohdinnassa oli managerilla pettymyksen jäljiltä eläkkeelle siirtyminen, mutta vielä mennään.
Viime kauden joukkueesta aloitusviisikko ja 6.mies on myyty.(viimeinen vielä soittolistallemutta myynnissä kuitenkin.) Halvemman hintaluokan vahvistusta tarkoitus hankkia tilalle 2-3 joista yksi liittyi joukkueen riveihin jo eilen iillalla.
Tulevalle kaudella tavoitteet isojen miesten reenissä ja pankkitilin kasvattamisessa, kauden päättäksi saldo tavoite vähintään +8milj. (Lähtötilanne kaikkien edellä mainittujen tulevien pelaajasiirtojen jälkeen luultavasti noin 7milj.) Tietenkin tavoite myös sarjanousussa.
Sarjassa näyttäisi olevan 8ihmismanageria ja 8bottis, mikä helpottaa treeni minuuttien tasaista jakoa useiden helppojen pelien myötä.
Ison kasin puolella vain kolme ihmismanageria joten pudotuspelipaikat ovat ainakin niiden osalta selvät. Viime päivinä isoja hankintoja tehnyt BC murders näyttäisi ennakkosuosikilta. Mahti kasin puolella 5ihmismanageria eli pudotuspeli paikkoja jaettaessa yhdelle jää musta pekka käteen. Viime vuonna puolivälierissä kohdanneet bordercollies ja donitsimäen palloilijat ovat kärkipäässä ennakoissa. Omaa joukkuetta en, ainakaan vielä, suosikiksi nimeä. Katsotaan mite joukkue kasautuu ja miten peli lähtee pyörimään ennenkuin tehdään pitemmälle meneviä johto päätöksiä.
Tsemppiä kaikille kauteen ja aktiivisuutta tänne foorumille! Saadaan lisä aspetia peliin :-)