Kyllähän tässä ihan oikeasti hävettää oma tekeminen tällä hetkellä. Ikävä fakta vaan on ettei meidän dynastian runko ollut lopulta juurikaan minkään arvoinen ja kun pyrittiin uudistamaan joukkuetta niin ei saatu läheskään tavoiteltuja rahoja vanhoista miehistä.
Nyt jouduttiin turvautumaan nuoriin pikkupoikiin joiden avulla ei tulla saavuttamaan mitään todellista vielä muutamaan kauteen. Tähtipelaajat Tellingin johdolla ikääntyvät ja vähäinenkin rahallinen arvo katoaa siinä sivussa.
Ollaan aika liemessä tällä hetkellä...
Cup taival onneksi vielä jatkuu ainakin torstaina, mutta onko meistä loppujen lopuksi vastusta edes mustekaloille. Toivon että olisi, mutta saattaa jäädä haaveeksi sekin.
Jos torstaina tulee lähtö lauluun niin sitten tsempataan viimeiset kierrokset ja sekoitetaan sarjataulukkoa
