En oikein tiedä mihin kategoriaan kysymykseni kuuluu
Ei mielellään ainakaan tähän otteluohjelmasta keskusteluun. Jos sopivaa aihetta ei näytä löytyvän, niin varsinkin täällä Apua-alueella voi rohkeasti avata uusia puita. (Sama koskee tietysti myös BB Suomi -aluetta, mutta useat aiheet ovat kysymyksiä lähinnä perusasioista ja ne kuuluvat mieluummin tänne Apua-puolelle.)
sarjan voittajan lisäksi ylenmpään sarjaan noisevat myös seuraavaksi parhaat korvaamaan bot-joukkueet. Eli kuinka monta joukkuetta yhteensä nousee ja koskeeko tämä kaikkia sarjoja?
Normaalisti nousee vain sarjan mestari (eli pudotuspelien paras). Tämän lisäksi nousee sarjatasolta niin monta runkosarjan parasta joukkuetta (kun nuo mestarit on vähennetty porukasta), että saadaan korvattua ylemmillä sarjatasoilla pelaavat bot-joukkueet. Koska sarjajärjestelmä on pyramidin mallinen ja yhtä ylemmällä sarjatasolla on aina vain 1/4 vertailtavan sarjatason joukkueista ja ylemmillä sarjatasoilla olevat joukkueet ovat lisäksi yleensä aktiivisempia, bot-joukkueita on yleensä aika vähän yhdestä tietystä sarjasta tapahtuvia ylimääräisiä nousuja ajatellen. Periaatteessa mestarin lisäksi voi nousta useitakin joukkueita, mutta käytännössä yleensä 0 tai 1.
Tällä hetkellä Suomen divisioonatilanne näyttää tältä:
Suomi I 15/16
Suomi II 64/64
Suomi III 218/256
Suomi IV 390/1024
Tuota luetaan siten, että I-divisioonassa (SM-Koris) on yhteensä 16 joukkuetta, joista 15 on aktiivisia. Yksi epäaktiivinen (bot) tippuu viimeistään bottisiivouksessa riippumatta sijoituksestaan. Tässä tapauksessa tuo joukkue tippuu muutenkin karsinnassa, joten II-divisioonasta ei kukaan nouse bottisiivouksen ansiosta. II-divisioonassa on 64 joukkuetta, joista kaikki 64 on tällä hetkellä aktiivisia. Tämän hetken tilanteen perusteella III-divisioonasta ei siis nousisi yhtään joukkuetta bottisiivouksessa korvaamaan II-divisioonan joukkueita. Sen sijaan tuo yksi SM-Koriksen bot-joukkue tippuessaan II-divisioonaan tulee korvatuksi III-divisioonan joukkueella. Sen tie vie sen jälkeen vielä IV-divisioonaan, josta taas nousee yksi joukkue korvaamaan sen III-divisioonassa.
Lisäksi IV-divisioonasta nousee niin monta joukkuetta, että III-divisioona saadaan täyteen aktiivisia joukkueita. Nyt III-divisioonassa on 38 bot-joukkuetta, joten näille nostetaan korvaajia (jos eivät tipu normaalisti). Lisäksi IV-divisioonasta sarjojensa mestareina nousevat botit tiputetaan takaisin IV-divisioonaan ja ne korvataan aktiivisilla joukkueilla.
Suomessa on myös V-divisioona, jossa on pelkkiä botteja. En muista varmasti, tippuvatko IV-divisioonan putoajat normaalisti V-divisioonaan. (Tässä voi olla erikoiskohtelu, koska alapuolella ei ole ihmispelaajia.) Jos putoavat, niin ne nousevat sitten takaisin IV-divioonaan bottisiivouksen aikana.
On siis aika vaikea sanoa, kuinka monta joukkuetta bottisiivouksessa nousee. Mutta muutamia joka tapauksessa tulee nousemaan.