Viimeinen virallinen peli SM-Koriksessa Kivipäiltä tältä osin takana. Tulevaisuus epävarmaa. Jatkoa seuraa ehkä hamaassa tulevaisuudessa.
Yhteenveto:
Lyhyt visiitti Suomen huipulle oli varsin onnistunut. Eka kausi mentiin jännittävissä tunnelmissa ja monien tiukkojen voittojen kautta päästiin kotiedun turvin pudotuspeleihin. Se riitti juuri ja juuri silloista Konkareiden tiimiä vastaan finaaleissa ja kolmannen pelin jälkeen päästiinkin kuuntelemaan Queensia.
Toisella kaudella focus asetettiin kohti Cupia ja B3 pelejä. Ensimmäisen kauden joukkuetta ei lähdetty muuttamaan rajuista viikkotappioista huolimatta. Onni oli myöteinen ja monien kovien matsien kautta Cupissa saavutettiin myös tavoiteltu pysti. B3 peleissä päästiin myös 32 parhaan joukkoon, mihin tiimillä voidaan olla tyytyväinen.
Uutta kautta tiimin talous ei enää kestänyt silloisella kokoonpanolla, joten pitkään harkittu päätös oli aloittaa uudelleenrakennus. Näin siihen mennessä hyvä voittoprosentti sarjassa laitettiin säpäleiksi. Loppu olikin historiaa..
Visiitti pääsarjatasolle oli hieno ja managereiden aktiivisuus näkyi täällä todella erilailla. Tätä jäädään kyllä kaipaamaan. Voikin olla, että höpsöjä kommentteja Kivipäiden managerilta nähdään myös jatkossakin täälläpäin. ;)
Kiitos ja anteeksi.