Tervetuloa vaan takaisin mukaan
Ei muuta kuin 4 tason valkku ja treenikkeitä rinkiin. Potentiaali treenikkeille vähintään laatupelaaja.
Ikää voi treenikkeillä olla vaikka 19 kun aloittaa niin saa halvalla
Enää treenillä ei hirveästi pääse rikastumaan...toki jonkin verran, mutta ei enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Paljon suurempi merkitys on hoitaa oma viikkotalous kunnolla plussalle ja samalla vahvistaa omaa joukkuetta järkevästi (vaikka sitten treenaamalla).
Hirveästi muutoksia ei buzzerissa ole viime aikoina tullut, pientä säätöä treenaukseen sekä draftiin.
Treenauksessa on niin sanottu crosstraining, joka tarkoittaa sitä että treenatessa korkeimpia taitoja voi osa treenistä mennä alemmalla tasolla oleviin taitoihin. Käytännössä siis treeni voi olla hivenen hitaampaa kuin ennen. Tällä ei juurikaan ole vaikutusta, jotkut uskovat että tämän takia kannattaa treenata tasaisesti, tosin, ainoastaan SF pelaajat tarvitsevat kaikkia taitoja, joten koskee ainoastaan ko. pelaajia.
Toinen treeniin liittyvä juttu mikä on selvinnyt on Elastic Effect, tarkoittaa sitä että kun ensin treenaa "aputaitoja" niin päätaidon treeni nopeutuu, esim. kun pallonkäsittely on merkittävästi korkeampi kuin ulkopuolustus, ulkopuolustuksen treenaus nopeutuu koska pallonkäsittely on painostus treenin aputaito....
Drafti on myös muuttunut....ainakin oman muistin mukaan (harmaat pallot, jotka ei oikeasti kerro mitään).