BuzzerBeater Forums

BB Suomi > Kauden 15 julkistukset

Kauden 15 julkistukset (thread closed)

Set priority
Show messages by
This Post:
00
170045.2 in reply to 170045.1
Date: 1/20/2011 6:00:26 AM
Overall Posts Rated:
587587
Kausi 15: pientä säätöä - ongelmia korjattu, yms.

Kuten varmasti tiedätkin, kausien vaihteen prosessointi ei sujunut kaikilta osin haluamallamme tavalla. Tästä on seurannut pitkiäkin viiveitä tiettyjen prosessien ajossa ja päivityksissä. Lisäksi huomasimme, että kausikorttilaisten määräytymisesä on ollut epätarkkuutta, ja kaiken lisäksi löytyi lippujen hintojen päivittämiseen liittyvä bugi. Vaikka odotamme jonkun verran viivästyksiä seuraavien viikkojen aikana, olemme jo tehneet parannuksia, joiden vaikutukset olivat nähtävissä jo eilisissä päivityksissä.

Kausikorttilaisten kohdalla kävi siten, että nousuun yltäneet joukkueet saivat liikaa uusia kausikorttilaisia ja sarjaporrasta alemmas pudonneiden joukkueiden myynti tippui liian paljon. Nämä virheet tullaan korjaamaan loppukaudeksi.

Valitettavasti nyt kauden 15 alussa lippuhintojen päivitykseen liittynyt bugi on voinut vaikuttaa hieman sinunkin joukkueesi talouteen. Järjestelmämme ei mahdollista korjaavaa liikettä tässä asiassa, mutta olemme luonnollisesti surullisia ja pahoillamme tapahtuneesta. Haluamme korjata tilannetta, mutta pitää samalla tilanteen reiluna koko yhteisöä ajatellen. Olemme päätyneet seuraavaan: Joukkueesi toisen kotiottelun jälkeen joukkueesi tulee saamaan molemmista kahdesta ensimmäisestä kotiottelusta paremmin tuottaneen ottelun lipputulot. Toisin sanoen, jos sait $150 000 ensimmäisestä ottelusta ja saat $162 000 toisesta kotiottelustasi, korotamme ensimmäisestä ottelustasi saamaasi yleisötuloa jälkikäteen siten, että sait molemmista otteluista yhtä paljon (tämän esimerkin mukaisesti saisit siten ylimääräiset $12 000).

Toivomme, että tämä ratkaisu korjaa ainakin osittain bugista aiheutunutta harmia. Olemme saaneet paljon kannustavia viestejä korjatessamme ongelmaa. Arvostamme palautettanne ja tukeanne, ja tulemme jatkossakin tekemään parhaamme, jotta BuzzerBeater säilyy maailman parhaana koripallomanageripelinä!

Mahtuu mukaan positiivisiakin uutisia: Saimme todella upeita videoita kausien vaihteen videokilpailuun! Käymme kilpailun satoa parhaillaan läpi. Julkaisemme voittajat luultavasti jo muutaman päivän sisään!

This Post:
00
170045.3 in reply to 170045.2
Date: 1/27/2011 5:55:14 AM
Overall Posts Rated:
587587
Päivitystä edelliseen...

Liittyen kauden alussa nähtyihin ongelmiin, kaikkien nousseiden ja pudonneiden joukkueiden kausikorttilaisten määrät on laskettu uudelleen. Joukkueiden kausikorttilaisten määrä vastaa nyt paremmin divisioonatason tyypillistä joukkuetta.

Lisäksi kaikkien joukkueiden yleisötulot tutkittiin. Jotta muutokset olisivat mahdollisimman reiluja kaikille, säädimme yleisötuloja siten, että yhdeltäkään joukkueelta ei vähennetä rahaa. Tarkemmin sanottuna, vertasimme joukkueiden pelaamia kahta kotiottelua ja tasasimme tuloja siten, että jokainen joukkue saa korkeimman tulon omien otteluidensa tuloista ja sarjan kaikkien joukkueiden keskiarvotulosta. Tämä lisäkorvaus näkyy taloussivulla GM-henkilökunnalta saatuna (positiivisena) sakkona. Huomaa siis, että kyseessä on nimestä huolimatta tulo, eikä joukkuettasi ole sakotettu.

Näiden säätöjen prosessointi vaikutti siirtolistan käytettävyyteen. Tästä syystä kaikkia siirtoja on myöhäistetty 3 tuntia.
Kiitos kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä korjatessamme ongelmia!


Last edited by GM-WallyOop at 1/27/2011 5:55:25 AM

This Post:
00
170045.4 in reply to 170045.3
Date: 4/14/2011 5:46:24 PM
Overall Posts Rated:
587587
Palkoista ja kausien vaihteesta (BB-Charles, 2.4.2011)

Meillä on ihan oikeitakin uutisia, mutta niiden julkistaminen samaan aikaan aprillipilan kanssa ei olisi välttämättä ollut kovin selkeää. Aprillipilakin tulee olemaan jonkun aikaa näkyvillä, jotta kaikilla on ylipäätään mahdollisuus nähdä se.

Onnittelut kaikille niille, jotka juhlivat pudotuspelipaikkaa - ja onnea itse pudotuspeleihin! Haluamme muistuttaa, että BuzzerBeaterin uuden työehtosopimuksen mukaisesti pelaajille maksetaan palkkaa vain niinä viikkoina, joina heidän joukkueellaan on ainakin yksi kilpaottelu. Täten sijoille 5 ja 8 päätyneet joukkueet eivät maksa palkkoja pudotuspelien aikana ja pudotuspeleistä pudonneiden joukkueiden palkanmaksu loppuu ensimmäisen pudotuspeliviikon jälkeen. Pudotuskarsinnassa pelaavilla joukkueilla on palkkakuluja toisella pudotuspeliviikolla ainoastaan siinä tapauksessa, että pudotuspelikarsinta menee kolmeen otteluun.

BuzzerBeaterin viikko alkaa tässä tarkastelussa talouspäivityksestä ja päättyy talouspäivitykseen, mikä tarkoittaa sitä, että tuleva talouspäivitys on se, jossa 5. ja 8. sijoittuneet joukkueet eivät maksa palkkoja. Vastaavasti pudotuspelien jälkeisessä talouspäivityksessä kaikki joukkueet maksavat palkkansa taas normaalisti, sillä kauden 16 avausottelu pelataan sen viikon lauantaina.

Tulemme huoltamaan servereitä kausien vaihteessa. Alkaen noin klo 13 (Bostonin aikaa) maanantaina, huhtikuun 18. päivänä, BuzzerBeater tulee olemaan kaikilta osin alhaalla odotustemme mukaan noin 8-12 tuntia. Maajoukkueiden otteluita siirretään siten, että ne saadaan päättymään ennen alasajoa. Tulemme tekemään kauden vaihteen prosessointia sekä ennen alasajoa että sen aikana, mutta tästä huolimatta kauden vaihteen prosessointi kestänee tällä kertaa totuttua pitempään. Käynnissä olevia pelaajasiirtoja myöhästetään käyttökatkon mukaisesti.

This Post:
00
170045.5 in reply to 170045.4
Date: 4/14/2011 5:47:06 PM
Overall Posts Rated:
587587
MVP-äänestys (BB-Charles, 6.4.2011)

MVP-äänestyksen tulokset julkaistaan tällä kaudella aiempaa aikaisemmin, johtuen huhtikuun 17. päivän alasajosta. Tämä vastaa paremmin NBA-käytäntöä, jossa MVP-äänestys on runkosarjan päätyttyä ja tulokset julkaistaan pudotuspelien aikana.

Voit kertoa keskustelualueilla mielipiteesi siitä, tulisiko äänestystulokset julkaista tulevina kausina pudotuspelien aikana vai vasta kauden päätteeksi. Otamme yhteisön mielipiteen huomioon päättäessämme tulevia aikataulutuksia.

Onnea kaikille niille, joiden taival pudotuspeleissä yhä jatkuu!

This Post:
11
170045.6 in reply to 170045.5
Date: 4/15/2011 2:18:44 AM
LaJy
III.5
Overall Posts Rated:
3232
Miten ensi viikolla on pelejä, eli jos pelit loppuu huomenna lauantaina niin pitääkö peluuttaa koko 48 minuuttia jotta saa koko treenin. Vai onko mahdollista pelata ystävyysottelu ensi viikolla? Entäs millon seuraavan kauden ensimmäinen peli on? Voi olla että jossai on tietoakin mutta en ainakaan löytänyt.

edit. viikko-ohjelmassa näkyy ystävyysottelu/cup eli ilmeisesti on mahdollista pelata

From: kingi44

This Post:
11
170045.7 in reply to 170045.6
Date: 4/15/2011 5:19:55 PM
Overall Posts Rated:
266266
- April 18: The draft happens during the off-season processing on Monday night, but it may take until Tuesday before the process is finished.


Tentative schedule: (based on server time)
April 2 (Sa): Last regular season league game
April 5 (Tu): Playoffs: Conference semifinals and Relegation Playoffs Game 1.
April 5 (Tu): Every team that is eliminated from the playoffs has a scrimmage generated for April 9.
April 7 (Th): Scrimmages/Cup game
April 9 (Sa): Conference finals, Relegation Game 2, scrimmages.
April 9 (Sa): League finals and April 16 scrimmages (for the other 14 teams) generated.
April 11 (Mo): Financial update: Last chance to invest in the season 15 draft.
April 12 (Tu): Finals Game 1, Relegation game 3 (if necessary)
April 14 (Th): Scrimmages
April 16 (Sa): Finals Game 2, scrimmages for all other teams.
April 17 (Su): Finals Game 3 (if necessary)
April 18 (Mo): Financial update: First chance to invest in the season 16 draft.
April 18 (Mo): We begin off-season processing. After the conclusion of the last competitive national team game of the day, this involves a Game Shape reset, so it is probably inadvisable for most teams to train Game Shape.
April 18 (Mo): U21Elections begin late tonight (EST). Please refer to the U21 "Election Central" page for further information about the deadlines to register and vote.
April 18 (Mo): (If added) New countries are first available for sign-up.

April 21 (Th): Scrimmages

April 23 (Sa): First league game day of the new season.

April 25 (Mo): Enthusiasm reset for national teams in the repechage.
April 26 (Tu): U21 Elections conclude at the end of the day (EST).
April 26 (Tu): Second league game day of the new season.
April 27 (We): First BuzzerBeater's Best game of Season 16.
April 28 (Th): First Tournament game of Season 16.
April 30 (Sa): Enthusiasm reset for U21 teams.
May 2 (Mo): Enthusiasm reset for national teams not in the repechage, before the consolation tournament.

Last edited by kingi44 at 4/15/2011 5:21:14 PM