Terve kaikille.
Kaikki fanit, joukkuuenjohto ym. ovat aivan ymmällään noususta SM-sarjaan. Ainoastaan pelaajat tiesivät tämän olevan täysin mahdollista. Joukkueenjohto ei vielä ole päättänyt lähdetäänkö sarjaan nöyränä poikana vai Bisons-tyylillä, eli vaihdetaan joukkueen nimi värvätään nimekkäitä pelaajia ja myös pärjätään.
Totta puhuen näyttää siltä, että otamme tavoitteeksi edes yhden voiton saavuttamisen SM-sarjassa. Sen verran kovaan lohkoon arpa meidät pudotti. Mikäli karsintoihin asti päästään, oltaisiin ylitetty huikeasti itsemme. Valmiiksi hävinneenä emme tietenkään kauteen lähde, vaan taistelemme kuin miehet. Nousun ansiosta pystymme kuin pystymmekin luultavasti pitämään Niileksen rosterissa, vaikka palkkapyyntö nykyisestäänkin vielä vähän nousisi.
Hauska kohdata Jakomäki ja Porvoon Jarmot jälleen muutaman kauden tauon jälkeen. Aikanaan III.6:sessa molemmat joukkueet olivat meille lähes ylitsepääsemättömiä esteitä. Hauska kohdata hampaat irvessä myös BB-Suomen legendoja kuten KPP, Pahalampi ym.
Tsemppiä ja onnea kaikille alkavaan kauteen, toisaalta meidän joukkue onnea tarvitsee paljon enemmän kuin muut...