Onko täällä jo osa porukasta vetäynyt poteroihinsa juonimaan kuvioita jatkopelejä ajatellen, kun dialogi ollut viime päivät vähän vaimeampaa?

Ei tule vähään aikaa mieleen näin jännää tilannetta Mahti Kasissa ennen viimeistä kierrosta. 4 joukkueesta kaksi joutuu karsimaan, yksi pääsee pleijareihin. Taivas ja helvetti, niin lähellä ovat

Itseä tämä kiinnostaa tietysti senkin puoleen, että ketä sieltä tulee meille vastaan. Viimeinen liigamatsi Basketia vastaan perseillään huolella kakkosmiehistöllä, jotta vältetään loukkaantumiset ennen kuolemanpelejä. Putoaminen olisi ankara isku meille!
Lähtökohtaisesti BC Murders on huonoimmilla, koska heillä on yksi luovari eli tasapisteissä he jäävät automaattisesti aina viimeisiksi. Murders on näistä neljästä ainoa, jonka olemme voittaneet keskinäisissä, joten Murders kelpaisi meille.
Ellei Wonderboysit perseile, niin kaiken järjen mukaan Korikobrat ottaa dunkkuun heiltä. Siinä voisi olla toinen karsija? Mikäli taas Nakkisormet häviää suurinumeroisesti Zwölfille, niin voivat pullahtaa karsintoihin.. Huh että tulee mielenkiintoinen lauantai. Ei meille, mutta monille muille
Last edited by Blackhole at 1/17/2012 1:47:33 PM