Ompa täällä höpisty. Kun toviksi sulkeutuu teatteria tekemään 130 muun kanssa, niin puidaan luovutuksia. Tuosta täällä on nyt höpisty paljon ja hämmennän vielä vähän tuomalla oman ajatukseni.
Piti vilkaista sarjahistoriaa, että paljonko noita tähtiperseessä olevia joukkueita on ollut. En nyt muista milloin toi ilmoitus luovutuksesta tuli sarjataulukkoon näkyviin (vai onko se aina ollut?), mutta kaudella 17 oli RakBa ja kaudella 15 Doomicus. Nyt sitten tuli niitä 4 lisää, johtuen monestakin seikasta. Minusta tuo on myös selkeä osoitus siitä, että pelin kehittäjien pitäisi jotain asialle tehdä. Ehdotuksia ja mieleipiteitä on varmaan yhtä monta, kuin pelissä on managereita. Kilpailu on kovaa ylimällä tasolla ja terve taloudenpito on pitkään ollut iso osa peliä. Nyt kun tuo 5. sija on se ns. hyvä sija, niin siitä on ihan täydet oikeudet kamppailla miten haluaa pelin sallimissa puitteissa, joihin luovutus osana kuuluu.
Mutta lähdempä noiden 130 muun seuraan väkertämään lisää teatteria, jotta keskiviikkona ensi-illassa kaikki olisi valmiina.