joo ja siis eikös tämä ole sellainen hyvä paikka antaa itsestään järkevän "pelaajan" kuva, esimerkiksi minä itse muistan juuri panunkin sen takia että hän esitti värikkäitä kommentteja ja olen huomannut että häntä kaivataan takaisin tänne, juuri tällainen tilanne olisi sopiva paikka mainostaa itseään jo tulevaa varten, sen kauden parin jälkeen voi olla jo hyvät mahdollisuudet kalastella ääniä jos vaikka Oldi lähtisi eläkkeelle elämäntyöstään, kuitenkin voisin katsoa että Oldi voitaisiin ristiä pikkuhiljaa jo Sir Oldtimeriksi, kun hän on tehnyt sen jonka jokainen meistä haluaisi tehdä, johdattanut suomen kunniaan
Mutta kuten jo hieman epäsuorasti laukaisin, nyt olisi todella hyvä aika laittaa päättävälle komitealle itsestään kiiltävä kuva arkistoon, ei NaiCou sekä Oldtimer ja Zafman ole saaneet itseään maajoukkueen peräsimeen pelkästään yhden kauden vaaleista, he ovat antaneet itsestään pätevän kuvan(vaikka NaiCou ja Oldi ovat alkuperäiset valmentajat) vaalikeskusteluissa ja sitä kautta ruokkineet sekä tulevan kauden valintaansa.