Kiitokset, hienoa päästä tänne isojen poikien hiekkalaatikolle kokeilemaan. Ja onnittelut omasta puolestani muillekin nousijoille sekä tuoreelle mestarille Domukselle!
Tavoitteet on ehdottomasti asetettu säilymiseen, ja joukkueella on mielestäni eväät siihen jo nykyisessä muodossaan. Palkkakulut onneksi antavat myös sen verran myöten, että voidaan tarvittaessa joku körmy joukkueeseen hankkia, vaikka buzzer-managerin mukaan +100k palkkapäivityksessä onkin jo tuloillaan. Lisäksi Tapion treeni kuuluu isona osana tulevankin kauden ohjelmaan, ja siinä rinnalla sitten pyöritellään viimeistelyä ainakin Inkeroiselle.
Nyt vaan jännätään miltä lohkot ja otteluohjelma tulee näyttämään, ja mietitään pitääkö siihen sitten reagoida jotenkin heti vai kohta.