Tänään kohdattiin lohdutusturnauksen toisella kerroksella Slovenia
(24896). Otteluun lähdettiin testaamaan kuinka ulkohyökkäys onnistuu "kylmiltään" samalla miehistöllä millä ollaan totuttu painelemaan korille menneet 3 kautta, ja miehistöä on myös sen mukaisesti treenautettu. Tyytyväisiä voidaan olla ihan vain muutaman pelaajan otteisiin, sisäpakkiarvosanaan (joka ei ehkä käytännössä toiminut arvosanan veroisesti), ja ulkohyökkäysarvosanaan. Ulkohyökkäys ei sitten toiminut alkuukaan arvosanan antamien lupausten veroisesti. Hypärit ei vaan pudonneet, vaikka usean pelaajan taidot antaisi niin olettaa. Kuitenkin voisi kuvitella että josssain kohtaa kautta hyvät (tästä vielä paranevat) arvosanat alkavat kantaa hedelmää myös pistesarakkeissa. Nyt kuitenkin kunnot oli jokaisella kokoonpanossa olleella jampalla "vain" vahva. Peli-intokin ennen peliä vasta kutostasolla. Kun saadaan pojat pätevään kondikseen ja innot tappiin, voi odottaa jo parempaa.
No, nämä ottelut pitää vaan hoitaa niin ettei intoa menetetä ja päästään 32 parhaan joukkoon ja jatkopeleihin.Sijoituksella ei ole oikein merkitystä, paitsi se että kotietu olisi pidempään. Kärkipään sijoituksista ei kuitenkaan lähdetä taistelemaan peli-innon kustannuksella, kuten Slovenia tänään teki. Heidän normi tulikin hieman yllättäen, kun normaalisti karkeesti top50-jengit on ajelleet kaikki ensimmäiset 7 matsia kaikki rennolla. Osittain ulkohyökkäystä testattiin myös sen takia, että oletettiin vastustajan tulevan rennolla ja sitä myöten ehkä vieraissa 2-3 paikalla. Nyt kävi kuitenkin näin.
No, ei tässä aleta masentelemaan tätä tappiota. Kakki tähtää kuitenkin ensi kauden EM-kisoihin.Tällä kaudella treeni on tärkein, sitten vasta meneillään oleva turnaus.