Hyvää settiä äijät täällä foorumin puolella taas kerran. Sepoiltakin pitkästä aikaa pientä päivitystä poffeja silmällä pitäen.
Kulunut kausi on sujunut masentuneena ja ahdistuneena, joka onkin korreloitunut suoraa rinnastettuna foorumaktiivisuuteen, pahoittelut tästä! Punainen lanka, big picture, pelikirja -miksi sitä nyt tahtookaan kutsua- on ollut pahasti hukassa ja johtanut suomalaiseen perisyntiin ahdistuksen ja alkoholin summana.
Kasassa toki edelleen kilpailukykyinen joukkue, järjettömän huonosti rakennettu sellainen tosin. Tässä on pudottu nyt jatkuvien finaalitappioiden myötä kaudesta toiseen sellaiseen välimaastoon, että uudelleenrakentaminen tulee viemään tovin. Kuten mainitsin, saa Seppojen kanssa edelleen olla tarkkana, mutta dominointi on vain ah, kaunis muisto. Tälle kaudelle ei oikein tullut mitään onnistunutta kehitysprojektia, drafteihin ei ole varaa panostaa eikä sijoituskaan sitä tue, joukkue on hyvä muttei nousuhyvä ja lopputulemana on kallis "semihyvä" joukkue.
Pudotuspeleistä en lähde sen enempää arvailemaan, paras tulee kuitenkin voittamaan. Tällä kaudella se ei tule Sepot olemaan, mutta pistetään nyt kuitenkin kampoihin niin paljon kuin voidaan. Luovuttajaksi ei missään vaiheessa syvän masennuksen keskelläkään vajota. Erityisen iloiseksi tässäkin pimeyden aikana tekee kuitenkin se miten on saanut huomata uusien aktiivisten pelaajien saapuneen vankistamaan jo legendaariseksi nousseen Sarja III.14 tasoa. Iso virtuaalipeukku sille ja hattu pois päästä.
Katseet kuitenkin jo ensi kauteen tässä kohtaa ja allekirjoitus tähän, että Sepot on yhtä paskamainen vastustaja myös silloin. Se on vähintä mitä voi luvata ja tsemppiä kaikille loppurutistukseen ja osalle jo alkaneeseen ensi kauden rakentamiseen.