Hienoa että jotkut muutkin uskaltavat täällä avata sanaisen arkkunsa! Mitä noihin arvosanoihin tulee, niin tyhjäboksaus esimerkiksi eiliseen verrattuna nostaa aika paljonkin arvosanoja. Siksi, koska eilisen aloitusviisikon kestävyydet eivät ihan priimaa ole ja kaikki pelasivat reippaasti yli ihanneminuuttiensa. Ja se emptyboksaus on tosiaan parhaimmillaan silloin kun muistaa antaa valmentajalle vapaat kädet, eikä rajoittaa tyhjää kokoonpanotaulukkoa noudattamaan säntillisesti :-)
Ymmärrän toki huolen heikoista arvosanoista, eihän ne kenenkään silmiä hivele, mutta jälleen kerran voitto tuli arvosanoista huolimatta. Meillä on kuitenkin sellaisia pelaajia joiden läheskään kaikki avut eivät välity suoraan arvosanoihin. Ja loppujen lopuksi joukkueiden voimasuhteet näkyvät taululla. No, kuten jo tuli mainittuakin, kyllä niiden arvosanojenkin pitäisi sieltä parantua kun saadaan intoa hilattua ylöspäin ja kunnot kohilleen.
Mitä tohon lohkotilanteeseen ja tavoitteisiin tulee, niin ei me lohkovoitosta oikein edes haikailla. Portugali on ainakin niiden kuuluisien arvosanojen valossa lohkon selkeähkö ykkönen, ja kaikki mitä seuraavasta ottelusta saavutetaan on pelkkää plussaa.
Mutta, otetaan seuraava matsi iisisti ja siirretään suurimmat panokset seuraavan maanantain kalinoihin. Silloin ratkeaa paljon, ja silloin toivottavasti myös pelaajat on tikissä ja manageri hereillä ;-)