Jaetaanpa samalla runkosarjan loppusijoitukset Isossa Kasissa:
1) Pomppu
2) KPP
3) Rauma
4) SPTS
5) hc-team
6) Doomicus
7) Sudet
8) Ruotsalaiset
Kierroksia piisaa vielä, mutta tilanne näyttää silti selvältä. Ensinnäkin Pomppu voittanee kaikki ottelunsa. Jos yksi tilastotappio tulee, niin ainoa haastaja (koerieroja en jaksanut tutkailla) on Rauma - KPP -ottelun voittaja. Liputan omien puolesta, kun meillä on kuitenkin kotietu. Ottelu on silti aika lailla 50/50. Sijoille 1-3 ei ole enää muita tulijoita. Sijat 4-5 ratkotaan jo lauantaina, kun SPTS saa vieraakseen hc-teamin. Veikataan voittajaa taas kotiedun perusteella. KPP hävisi molemmille pisteellä, joten onhan näiden jermujen oltava tasaväkisiä. Doomicus killuu omalla paikallaan ja kerää henkeä karsinnan helpottamiseksi. Sudet pelaavat omalla painollaan.
SwedishAfterShaveModels on yksi kiinnostavimmista joukkueista tällä hetkellä. Kolmella voitolla olisi saumat nousta karsintaan, kaksi voittoa pistäisi pelin korierojen laskennaksi. Valitettavasti edessä on kaksi vieraspeliä. KPP tarvitsee voiton, joten ruotsalaisten voitto ei näytä helpolta, mutta Doomicus saattaisi avittaa aktiivista joukkuetta botin ohi. Viimeisenä on vastassa Rauma. Jos Rauma voittaa KPP:n, niin Rauma voittaa viimeisenkin ottelun. Muussa tapauksessa olisi varaa hävitä. No, spekulaatio on ehkä sikäli tavallistakin turhempaa, että sarjajumbo hävisi kotipelinsä Susiakin vastaan ja näin ollen luultavasti hakee vain ja ainoastaan ykkösdraftia ja helpompaa sarjaporrasta.
Last edited by GM-WallyOop at 11/18/2009 5:39:45 AM