Alright, nyt on scouttaukset valmiit ja jengiin oikeastaan vain enää nostelen kisakokoonpanon, kunhan sen saan päätettyä. Pahoittelut muuten kaikille siitä, että olen oletettavasti vekslailuillani ruuhkauttanut monen sarjan uutissivun, kun nostelin pelaajia jengiin ja pois :)
No alkavista EM-kisoista: Hankalalta näyttää on oikeastaan se päällimmäinen mikä tulee mieleen. Oma jengi ei tunnu ensinnäkään tutulta vielä ja toiseksi vastustajien palkkoja katsellessa jäämme järjestäen jalkoihin. Edes yksi scrimmage nykyjengillä ennen tosipelejä olisi ollut hyvin hyödyllinen, mutta toki muilla mailla on monilla sama tilanne ja näänhän noita atsiin koutsaamia aiempia pelejä, missä nykyjamppoja on pelannut.
Pääperiaatteena lähdetään kisoihin pitämään omasta rankingista kiinni eli alkulohkosta vain ehkä Unkaria (Magyarozak mikä lie) vastaan voidaan olla ihan kohtuu tyytyväisiä niukkaan tappioon.
Keskustelua tietysti toivon paljon tänne U21-puuhun ja yritän sitä välillä ehkä pienillä mielipidekyselyillä herätelläkin. Ennen tätä ekaa peliä aikaa on enää melko vähän ja oma jengi ei ole vielä koossa, mutta ensimmäinen kysymys voisi silti kuulua: Miten Turkki tulee maanantain peliin (asenne, taktiikka)?
P.S. Lisänimen tohon rubbercuben perään laitoin ihan vaan siitä syystä, että porukan (ulkomaalaisten) on helpompi ottaa meikäläiseen yhteyttä tarvittaessa.