Ja näin on taas puolivälierät pelattu. Final four jäljellä. Ennustin taas kaikki oikein, joskin taas mentiin vähän niinkuin ennakkokaavailuiden mukaan. Kaikille puolivälierissä pudonneille silti suuri hatunnosto hienosta runista. Ovat sen kunniamaininnan ansainneet
![(y)](/images/conf/emoticons/cool.png)
Ensi torstaina taas pelataan tällä kertaa siis välierien merkeissä. Näillä analyyseillä kohti pelejä.
1 I Hupipalloilijat - Vesala Basket I 3. Tämän kaksikon kohtaamista on ehkä odotettu muissa leireissä vesi kielellä paitsi Huparien ja Vesalan toimistoilla. Vaikka olen onnistunut aiheuttamaan Huparien viimeisen kahden kauden tappioista puolet eli 2/4 niin on heillä hampaankolossa sen verran varmastikin tämän kauden ekasta keskinäisestä ja viime kauden cupin puolivälierän meidän suonenvedosta. Pelikunnot molemmilla aika lailla tasaisen kovat. Huparien viikko-ohjelmassa on Holdintoodiks, jota vastaan he voivat lepuutella kärkiukkoja. Meillä kivenkova viikko kaikkinensa tulossa. Sarjassa Riksut ja Turku, cupissa Huparit ja B3 puolella ekaa kertaa pudotuspeleissä debyyttikaudella. En nyt lähde paineita heittämään Tuokille tai bluffaamaan mutta onhan se kuitenkin selvä asia, että ainakin paperilla he lähtevät tähän koitokseen marginaalisen pienenä ennakkosuosikkina. V% Hupipalloilijat 52% - Vesala Basket 48%. Vedonlyönnin kertoimet: Hupipalloilijat 1,83 - Vesala Basket 1,88.
4 I RakBa - mustekalat I 5. Tässäkin parissa molemmat ansaitsivat paikkansa välierissä ja lähtevätkin nyt ottamaan mittaa toisistaan. Kumpikin sai varmasti arvassa sen mieluisan vastuksen, joskin tarjolla ei edes ollut "vapaalippua" finaaliin. RakBan pelikunnot eivät ihan osuneet lankulle, joten tällä osa-alueella Mustekalat saa pienen edun. Molemmilla sarjassa tiukka ohjelma. En tiedä mitä aikovat siellä tehdä, mutta uskon että kumpaakin cupin finaalipaikka houkuttaa aika paljon. Peli-innossa uskon molempien huitelevan samoilla leveleillä. Taktisessa osaamisessa ei vaakakuppi heilahda ainakaan selkeästi kumpaankaan suuntaan. Materiaalihan on toki RakBalla jonkun verran parempi, joten sen turvin he lähtevät tähän jonkinmoisena ennakkosuosikkina. V% RakBa 65% - Mustekalat 35%. Vedonlyönnin kertoimet: RakBa 1,68 - Mustekalat 2,45.
Tsempit kaikille neljälle tasapuolisesti välieriin. Parhaat menköön finaaliin
![B)](/images/conf/emoticons/smug.png)
!
Muille muistakaa @Mikezun cupveikkauskilpailu!
Last edited by misterGARYmasterJAY at 7/7/2023 5:24:18 AM