Pahoittelut taas foorumin omasta hiljaiselostani, vaikka aktiivisesti olen itse pelissä käynyt. Motivaatio vain kauden osalta aika nollissa, plusmiinusnollaa taloudellisesti koko kausi taas ja en viitsinyt sitten lähteä edes ostamaan vahvistuksia vain playoffeja varten, sillä laskelmoin toisen kasin voittajan olevan mahdollisessa finaalissa liian kova taas. Playoffeista ansaittu tippuminen semifinaaleissa vain viidellä pelaajalla.
Katseet kohti seuraavaa kautta. Ennen tämän kauden alkua lupailin isoja muutoksia ja toivoin suomalaista lupausta, jota kehitellä kohti maajoukkuetta. Kumpikaan ei toteutunut, kun pelaajat ei mennyt kaupaksi toivoituilla hinnoilla. Aika vähissä ideat tällä hetkellä mihin suuntaan lähteä muuttamaan; ainoa varma asia on, että muutoksen täytyy tapahtua.
Tällä kaudella on ollut ilo seurata useampien seurojen tasonnostoa ja olenkin tyytyväinen todetessani, että Sarja III.14 pitää edelleen ylpeästi kiinni kovan tason maineestaan. Kuka tahansa nyt ansaitusti päätyykään nousemaan tulee uskoakseni pärjäämään perinteisesti heti seuraavalla kaudella hienosti kakkosessa.
Onnea jäljellä oleville joukkueille kauden loppuhuipennuksiin ja raikkaita ideoita ensi kaudella korkeammalle tähyäville!
Koripalloterveisin,
Seppo