Belgia - Suomi 79-67(81178)Miesten kausi päättyi valitettavasti tähän, kun emme saaneet ratkaisevaa ottelua käännettyä itsellemme. Playoffit olivat jo menneet ohi, mutta voitolla olisi saavutettu paikka MM-jatkokarsintaan. Nyt siis lähdetään valmistautumaan ensi kauteen, jota alan jo vähän seuraavissa viesteissä ennakoida.
Belgiaa vastaan päädyttiin hyökkäämään LI:llä, mitä ei tällä kaudella oltu vielä juurikaan käytetty. Pelaajisto oli valmiina ja ensimmäinen puolisko näyttikin ihan hyvältä. Puoliajalle mentiin 42-36 johdossa. Kolmosjakso olikin sitten aivan kauheaa räpellystä, saimme aikaan vain 10 pinnaa ja kun samalla Belgia päästettiin viimeistelemään niitä peräti 28, ottelu oli kutakuinkin paketissa. Viimeinen jakso läpsyteltiin tasoihin eikä lopussakaan saatu enää minkäänlaista runia aikaan. Pakki toimi kolmosjaksoa lukuunottamatta kohtuullisesti, mutta hyökkäyspäässä oli kovin vaikeaa.
Ottelun plussat ja miinukset:
+++ Joni Kaitainen. 15 levyä, 5 blokkia ja 4 syöttöä. Puolustuksen ankkuri ja hoiti mallikkaasti point centerin roolin.
++ Sami Maura. Hyökkäyksessä vaikeaa kuten kaikilla, mutta osoitti jälleen taisteluhenkeä ja piti Jonin ohella joukkueen puolustusta kasassa.
+ Juha Simo. Ei tehnyt ihmeitä, mutta käytti saamansa minuutit pääosin laadukkaasti ja oikeisiin asioihin.
- Atte Lapinkangas. Atte olisi taas voinut keskittyä enemmän niihin oikeisiin asioihin. Tällä kertaa avauksen isoista heikompi lenkki.
-- Antti-Jussi Riippa. Yritteliäs, mutta heitto täysin hukassa.
--- Petri Rajas. Joukkueen hyökkäyksen avainpelaaja, johon valmennus luotti vahvasti, mutta jäi todella vaatimattomiin tehoihin. Joukkueen kehnoin plusmiinus, neljä menetystä eikä pakkikaan vakuuttanut.
Lohkossa Israel oli jo ennen viimeistä kierrosta korieronsa vuoksi vahvoilla jatkoon, vaikka ei ollutkaan vielä varmistanut paikkaa. Hoiti kuitenkin vakuuttavasti Bulgarian ja varmisti lohkovoiton. Serbia oli kiinni toisessa jatkopaikassa, mutta onnistui tulemaan pakkovoiton edessä ollutta, höyryä käyttänyttä Espanjaa vastaan rennolla asenteella. Siitähän ei mitään tullut ja Espanjalle lopulta toinen jatkopaikka, vaikka vaikeamman kautta sen tekikin.
Toisessa lohkossa isäntäjoukkue Viro otti upean lohkovoiton ja saa palkinnoksi intoaan tuhlanneen Espanjan. Toinen jatkopaikka vakuuttavasti kauden pelanneelle Italialle, joka otti niukan voiton Ranskasta.
Otetaan vielä hetken päästä yhteenveto kaudesta ennen tulevaan siirtymistä.
Last edited by Cartesius at 10/7/2025 3:18:15 PM