All Press Releases

Liittovaltion Lokit on nyt luotu!

9/2/2022  0 replies    

Press Announcements

Hissiliike jatkuu ja 8. "Kauden Lokki"

Seuran kahdeksas kausi päättyi tappioon finaalisarjan kolmannessa ottelussa. Tappio oli sikäli karvas, että mestaruuden lisätienesti olisi kelvannut oikein makoisasti, eikä kolmas kolmosdivaripystikään palkintokaapissa olisi ollut hölmömpi lisä.

Kaiken kaikkiaan kausi oli kuitenkin positiivinen, sillä 20-2 voittosaldo johti tällä kertaa joukkueen kolmanteen sarjanousuun. Josko sitä joukkue onnistuisi vihdoin säilyttämään sarjapaikkansa kahta kautta pidempään. Tavoite on siis säilyä sarjassa ja mahdollisesti hieman koputella play-off kamppailuiden ovia. Tiettyjä pidemmän tähtäimen vahvistushankintoja joukkue on jo tehnyt ja omien junioreiden kehityskin on ollut lähes toivotunlaista.

Seurajohdossa päädyttiin aivan uudenlaiseen ratkaisuun "Kauden Lokki" voittajan valinnassa. Joukkueen pitkäaikaiset vakiokasvot ja tähtipelaajat Cyril Mansouri ja Joni Leiviskä osoittivat erinomaisuutta läpi koko kauden. Mansouri sijoittui sarjan MVP-äänestyksessä viidenneksi ja hänen tilastorivinsä 17,4 pistettä, 17,8 levypalloa ja lähes 3 torjuntaa ottelua kohden oli oikein vakuuttava.

Joni Leiviskä taasen jatkoi viime kaudelta tuttuja otteita tehden 27 pistettä ottelua kohden hyvillä prosenteilla. Lisäksi hän kunnostatui polustuspäässä kirjaten 2,3 riistoa ja 1,4 torjuntaa ottelua kohden.

Vaikean paikan edessä, seurajohto päätti helpottaa tilannettaan jakamalla Kauden Lokki tittelin. Tämä on historian ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu ja palkinto oli toinen sekä Mansourille, että Leiviskälle. Mainittakoon myös, että he olivat myös ensimmäiset voittonsa uusijat kautta seurahistorian! Onnea Cyril ja Joni, sekä menestystä II. divisioonan valloitukseen!




View message in thread.
Advertisement